Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Parisuhde koetuksella

Kuva
Ei, me ei olla lähdetty Temptation Islandille testaamaan, että kestääkö meidän parisuhde. Me ollaan tehty kaksi lasta. Se on muuten taatusti kovempi testi parisuhteelle, kun mennä 12 pissiksen kanssa mökille kuuntelemaan tälläisiä iskuyrityksiä; ” Nyt kun on tää korona, me ollaan kaikki täällä ihan horona ”. Vittu! Oikeesti? Onkohan noi tyypit keksinyt noi ihan ite, vai onko jonkun duunihomma keksiä noita laineja mitä nää viskoo tuolla telkkarin prime timessä varatuille miehille/naisille yrittäen rikkoa samalla niiden parisuhteen.  Olen kuullut, että joku on tehnyt joskus tutkimuksen siitä, että tilastollisesti eniten eroja tulee ennen, kun lapsi täyttää yhden vuoden. En valitettavasti voi linkata tähän lähdettä, koska en edes tiedä onko tälläistä tutkimusta oikeasti tehty, mutta en kyllä epäile yhtään etteikö näin olisi. Vauvavuodessa on monen monta erilaista ja uutta tunnetta mitä ei välttämättä ole ennen kokenut. On itkua, on naurua, pelkoa, ahdistusta, on onnenkyyneleitä, on väsymy