Isi alakynnessä?

Moi, oon Vivia, vaimo. Mä oon se joka tässä tarinassa ei ole alakynnessä, lähinnä painona niskan päällä. Tai pallona jalassa. Riippuu päivästä. Me on oltu Nikon kanssa kimpassa yli 11 vuotta, joten koen että oon aika jämpti kertomaan millainen Niko on miehiään, tai isiään. Ja myös sen takia, että suurimmaksi osaksi oon oikeessa, kaikessa.   Niko on mieletön iskä. Eihän siitä pääse. Jengi ostaa isienpäivänä niitä mukeja ja paitoja, missä lukee ”maailman paras isi”, mutta vannon, että noin 74% ostaa sen vain koska ei keksinyt muuta. Meidän tapauksessa Iittalan astiaston sijaan pitäisi olla kasa noita klisee kuppeja, sekä koko perheellä printtipaidat. Kuitenkin lanseeraisin mukin tekstillä ”maailman paras isi, useimmiten, silleen about 360 päivää vuodessa, joskus saa myös huutaa ja menettää hermot, se on ok” ”Ollaankin vitsailtu että Niko ei voisi olla onnekkaampi kun sai mun kaikista rasittavimmista luonteenpiirteistä miniversion” Hyvä luonteenpiirre joka löytyy mun omalta isältä, ku...

Synnytys. Elämän yksi ihmeellisimpiä asioita yhdessä raskauden kanssa. Nyt toisessa synnytyksessä mukana olleena jo vähän tiesin mitä tapahtuu milloinkin. Toki tämäkin synnytys oli erilainen ihan jo sen takia, kun elämme keskellä maailmanlaajuista pandemiaa ja kaikkea on rajoitettu, mukaan lukien synnytyksessä mukana olevia tukihenkilöitä. Raskaus meni yli lasketun ja käynnistysaika synnytykselle sovittiin 20.5 klo 9 Espoon sairaalaan. Heitimme Nellin kanssa vaimon sairaalan etuoville, josta hän jatkoi matkaansa kohti synnytysosastoa. Tuntuihan se todella oudolle, että tonne hän nyt menee synnyttämään meidän yhteistä lasta enkä saisi olla alusta asti tukemassa häntä. Ihan vaan sen takia, että puoli vuotta aikaisemmin joku söi lepakon toisella puolella maapalloa. Menimme Nellin kanssa Nellin mummille ja vaarille odottelemaan lisätietoa miten synnytys lähtisi käynnistymään. Tunnin päästä tuli viesti, että tänne jäädään eikä täältä pois lähdetä ennen, kuin vauva on ulkona. Tunnit kuluiv...

Ihan alkuun haluan kiittää kaikkia teitä tuttuja ja tuntemattomia rohkaisusta ja tsempeistä mitä sain liittyen blogin kirjoittamiseen; KIITOS! En olisi ikinä uskonut, että yli 500 ihmistä lukee tuon ensimäisen julkasun. Olin varautunut siihen, että sen lukee vaimo, anoppi, sisko ja ehkä faija, jos osaa avata linkin Facebookissa. Mutta sitten siihen ihan oikeaan ekaan aiheeseen; Elettiin syyskuuta 2019, tarkemmin ottaen lauantai-iltaa. Vaimon viimeinen äitiyslomaviikko läheni loppuaan. Hän valitteli hieman outoa oloa ja vatsakipua. Jännitystä vain. Pakkohan sen on olla? Maanantaina koittaisi kuitenkin paluu töihin 1,5v jälkeen. Sunnuntai aamuna hän teki varmuuden vuoksi raskaustestin ja tikkuun tuli niin selkeät kaksi viivaa, kuin voi vain tulla. Miten voikin tulla niin monta erilaista tunnetta yhden sekunnin aikana. "mitä helvettiä, nyt jo?! " Raskaus oli kyllä ihan toivottu, mutten arvannut, että maaliin päästään ihan ekalla yrittämällä. Hetken hämmennyksen jälkeen pääll...