Isi alakynnessä?

Nelli hyppii olohuoneen matolla ja hokee lausetta; "No more monkeys jumping on the bed". Kuuntelen tarkasti ja kysyn, että mitä Nelli sanoit äsken? "No more monkeys jumping on the bed"  hän katsoo mua, kuin tyhmää ja toistelee tuota lausetta. Käännän katseen vaimoon, enkä kerkiä edes kysyä vielä mitään, kun vaimo pudistaa vaan päätään ja levittää kädet. Tarkoittaen siis sitä, että mikään Nellin kohdalla ei yllätä enään. Ei edes se, että hän tietää 2 vuotiaana  enemmän englannin kielisiä sanoja, kuin isänsä 10 vuotiaana. Ei se tietenkään nyt ihan täydellisesti ole lausuttu, mutta tarkasti, kuin kuuntelee sieltä voi oikeasti erottaa noita sanoja. Mistä Nelli on sitten oppinut tuon lauseen? YouTubesta. Se on itseasiassa video, jossa pienet apinat hyppivät sängyllä ja vuorotellen yksi apina tippuu sängyltä alas, jonka jälkeen apinoiden hoitaja soittaa lääkärille ja lääkärin ohje on, että ”no more monkeys jumping on the bed”. Kuulostaa todella tyhmälle, mutta tälläkin vi...

Kesä meni ja syksy tuli. Taas ihan yhtäkkiä. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin se syksy vaan tulee aina sieltä ihan puskista ja yhtäkkiä on pimeetä, märkää ja kaikkia ärsyttää. Mua ainakin. Mun mielestä aina voisi olla kesä. Tai sitten talvi, mutta eipä täällä etelässä enää taideta kunnon talvia enää saada. Viime talvena taisi sataa joku viisi kuukautta putkeen vettä. Mutta syksyn voisi skipata kokonaan. Paitsi mun synttärit, jotka on syyskuun loppupuolella, mutta muuten. Paitsi, että Nelli ilmoitti, että isin synttäreillä ei saa sitten laulaa. Nelli täytti heinäkuussa kaksi vuotta ja laulettiin tietenkin synttärisankarille ja hän hämmentyi siitä niin paljon, kun kaikki tuijottaa häntä ja laulaa. Nyt sitten ei lauleta enää. Ei hänen synttäreillä eikä isinkään.  Mulla on jostain syystä ollut huomattavan vaikeata kirjoittaa sekä päivittää mitään. Todennäköisesti sekin johtuu syksyisestä masennuksesta ja pimeydestä. Ajattelin nyt, kuitenkin kertoa vähän kuulumisia tänne. Nelli...

Se oli maanantai 16.3 kun hallitus kertoi ottavansa  poikkeuslain käyttöönsä. Sinä päivänä me otimme myös Nellin pois päiväkodista. Päiväkodista johon Nelli oli juuri kerinnyt tottua. Tottua ajatukseen, että ei vanhemmat sinne lasta hylkää vaan sieltä haetaan aina myös takaisin kotiin. Tottua päiväkodin hoitajiin sekä uusiin kavereihin. Rytmiin mitä päiväkodissa elettiin. Kaikkeen siihen mitä päiväkoti tuo tullessaan. Sitten tuli korona joka käytännössä pysäytti koko maailman.  Niin se pysäytti myös Nellin päiväkoti taipaleen siltä erää. Kyllähän päiväkodit oli auki koko aika, mutta ne ketkä pystyi lapsen pitämään kotona tuon ajan oli suositeltavaa. Vaimolla onneksi alkoi äitiysloma niin pystyttiin pitää Nelli kotona. Ensin ilmoitimme, että Nelli on alkuun viikon poissa, kun ei tiedetty miten tilanne kehittyy. Sitten kuukauden ja loppujen lopuksi Nelli oli viisi kuukautta pois päiväkodista. Olisi varmaan vieläkin, jos meille ei olisi sanottu, että Nelli menettää päiväkotipaika...

Taas yksi päivä lähenee loppuaan. Vaimo laskeutuu portaita alas nukuttamasta Nelliä. Tutun vaistomaisesti, mutta niin turvallisen tuntuisesti kietaisee vauvan syliinsä ja ruokkii hänet. Sitä ennen hän on antanut Nellille iltapuuron, vaihtanut vaipan, yöpuvun sekä pessyt hampaat. En tiedä onko joku äiti vaihe menossa Nellillä, mutta nykyään se ei anna mun tehdä mitään. Vaikka, kuinka yritän niin äiti kelpaa vaan. Todella turhautunut olo, kun itse haluaisi tehdä työpäivän jälkeen kaiken minkä vaan pystyy, mutta Nelli vaan huutaa, että äiti äiti. Toivottavasti jotain ohimenevää.  Vauvakin nukahtaa viimein yöunille. Sentään hänen vaipan ja yöpuvun saan vielä vaihtaa. Toistaiseksi ainakin.. En tiedä sääliikö sitten äitiä, mutta jostain syystä aina mun vaihtovuorolle sattuu se isoin tuotos. Kello on vähän yli yhdeksän ja viimein talossa on hiljaista. Istutaan sohvalla ja avataan telkkari. Vivia haukottelee ja kysyy ääneen, että ”miksiköhän mä olen väsynyt?” Siis äiti, joka nukkuu parhaim...

Multa on usein kysytty, että olenko muuttunut isäksi tullessani ja jos olen niin miten. Olen miettinyt sitä monesti ja olen huomannut muutamia asioita, joissa olen muuttunut. Yksi asia on tietynlainen avoimuus ja rohkeus. Hyvä esimerkki on tämä blogin kirjoittaminen. En usko, että olisin koskaan, ikinä missään tilanteessa alkanut kirjoittaa minkäänlaista blogia, jos en olisi tullut isäksi. Toinen asia on varmasti jonkinlainen muiden ihmisten blokkaaminen näkökentästä, jos olen lasten kanssa jossain. Olen aina ajatellut, että mitä muut ihmiset musta ajattelevat, jos teen jotain hassua julkisella paikalla. Sekin kuulostaa ihan tyhmältä ajatukselta, koska mitä sitten? Ei ne varmasti tule enää koskaan näkemään mua missään niin miksi sillä olisi yhtään mitään väliä.  Mun vaimo on luonteeltaan heittäytyjä ja sellainen iloinen luonne, joka saattaa kesken kauppareissun alkaa laulamaan jotain ja sit hän saattaa mulle tokaista, että laula mukana. " En vittu varmasti, joku näkee ja kuulee...

Moi, oon Vivia, vaimo. Mä oon se joka tässä tarinassa ei ole alakynnessä, lähinnä painona niskan päällä. Tai pallona jalassa. Riippuu päivästä. Me on oltu Nikon kanssa kimpassa yli 11 vuotta, joten koen että oon aika jämpti kertomaan millainen Niko on miehiään, tai isiään. Ja myös sen takia, että suurimmaksi osaksi oon oikeessa, kaikessa.   Niko on mieletön iskä. Eihän siitä pääse. Jengi ostaa isienpäivänä niitä mukeja ja paitoja, missä lukee ”maailman paras isi”, mutta vannon, että noin 74% ostaa sen vain koska ei keksinyt muuta. Meidän tapauksessa Iittalan astiaston sijaan pitäisi olla kasa noita klisee kuppeja, sekä koko perheellä printtipaidat. Kuitenkin lanseeraisin mukin tekstillä ”maailman paras isi, useimmiten, silleen about 360 päivää vuodessa, joskus saa myös huutaa ja menettää hermot, se on ok” ”Ollaankin vitsailtu että Niko ei voisi olla onnekkaampi kun sai mun kaikista rasittavimmista luonteenpiirteistä miniversion” Hyvä luonteenpiirre joka löytyy mun omalta isältä, ku...

Perjantai, klo näyttää tarkalleen 13.15, molemmat lapset päiväunilla ja kirjoitan tätä blogia mökillä takkatulen äärellä. Järvi on peilityyni ja, jos oikein tarkkaan kuuntelee niin joutsenten laulua kuuluu tuolta jostain. Tai ainakin haluan kuvitella sen olevan joutsenten laulua. Voisi sitä olla tällä hetkellä asiat huonomminkin.  Toinen kesälomaviikko lähenee loppuaan ja kolmas viikko vielä jäljellä. Neljäs sitten, joskus syksyllä. Mieli on tällä hetkellä aika tyhjä. Olen monena iltana alkanut kirjoittaa, mutta jättännyt aina vaan tyhjän sivun, kun ei ole tullut tekstiä. En ole väkisin halunnut mistään kirjoittaa, mutta eikö se juuri olekin kesäloman tarkoitus, että mieli lepää?  Olen kovasti miettinyt, että mistä kirjoittaisin. Viime viikolla kirjoitin  Imetyksestä  ja sitä edellisenä uuden  vauvan  ensimmäisistä viikoista. Koko ajan vaan mietin, että mikä aihe kiinnostaisi teitä lukijoita, tai, että mikä olisi nyt sellainen ”raflaava” aihe, joka keräisi ...

Aikaisemmin olen sanonut, että elämän kaksi ihmeellisintä asiaa on raskaus ja synnytys. Nyt lisään listaan kolmannen asian; imetys. Täysin luonnollinen asia mitä on tehty yli vuosisatojen. Silti se on vaan jollain tavalla ihmeellistä, että vauva imee äidin nänniä ja saa siitä ruokaa.  Imetys on vieläpä vauvan kehityksen kannalta elintärkeä asia. Se ei pelkästään ravitse vauvaa vaan se myös suojaa vauvaa erilaisilta haitallisilta mikrobeilta sekä parantaa vauvan vastustuskykyä. Se vahvistaa myös äidin ja vauvan sidettä. Siinä on erilaisia vitamiineja, proteiineja, rasvoja jne.. Todella loogista, mutta silti vaikea ymmärtää, että äidin tissistä tulee tuollaista super ainetta. Mä oon ihan varma, että jos maapallo imis tissiä niin äidinmaidolla torjuttaisiin ilmastonmuutoskin.  Se on myös täysin käsittämätöntä miten paljon sitä maitoa sieltä tulee. Sitä saattaa tulla litratolkulla päivässä. Miten se on mahdollista? Vaimo osti rintapumpun ja pumppaa maitoa meidän pakastimeen ja nyt...

Tässä on nyt kohta kuukausi mennyt, kun vauva syntyi. Tai siis Linnea. Meillähän oli sunnuntaina ristiäiset ja hänestä tuli Linnea Aurelia Pärssinen. Kauniille tytölle kaunis nimi.  Ennen, kuin Linnea syntyi olin kerinnyt olemaan vajaa kaksi vuotta Nellin isinä. Olin oppinut tuntemaan tuon pikkulikan, kuin omat taskuni ja rakastamaan häntä enemmän, kuin mitään muuta koko maailmassa. Nyt, kun Linnea teki kovasti tuloaan aloin vasta tajuta, että kohta olen yhden sijasta kahden lapsen isi. Mielessäni pyöri valtava määrä kysymyksiä, kuten; Osaanko kasvattaa kahta tyttöä? Riittääkö multa rakkautta kahdelle? Pystynkö kohtelemaan heitä tasapuolisesti? Tuntuuko musta oudolta kutsua itseäni isiksi Linnealle, kun olen kaksi vuotta ollut vaan Nellin isi? Linnea syntyi ja PAM! Mä tiesin heti. Tää on mun tyttö ja ihan, kuin hän olisi ollut täällä jo pidempään. Ei tuntunut yhtään oudolta ottaa hänet syliin ja sanoa hänelle, että mä olen sun isi. Se voi kuulostaa tässä tyhmältä, mutta mä oikeasti...

Rutiinit. Tuo mystinen sana, jota ainakin meillä voisi verrata ydinfysiikkaan. Ennen esikoisen syntymää en juuri elänyt rutiinien kautta. Oikeastaan ainut rutiini minkä muistan oli, kun vielä pelasin jääkiekkoa niin laitoin aina oikean luistimen jalkaan ennen vasenta. Mulle oli ihan sama söinkö aamupalan klo 8 vai klo 9 ei se vaikuttanut mun loppupäivään millään tavalla. Ulkopuolisen tai lapsettoman on varmasti vaikea ymmärtää lapsiperheiden rutiineja. En mäkään ymmärtänyt aikaisemmin. En ymmärtänyt miksi kaverin perheessä herättiin jo 8 tai miksi puuro piti syödä 8.30 eikä 9. Nyt ymmärrän. Ja oikein hyvin. On tullut myös opittua kantapään kautta. Onneksi lapset opettavat myös meitä. Ei me voida etukäteen tietää mitkä rutiinit sopivat meille tai pitääkö meillä olla just tuo rutiini, joka Virtasten perheellä on. Meidän täytyy vaan oppia tuntemaan lasten tarpeet ja sitä mukaan rakentaa niistä rutiineja. Nykyään sitä osaa arvostaa omaa aikaa paljon enemmän, kuin ennen lapsia. Mulle...

Lausu tuo otsikko samalla tavalla, kun lausuisit hiekkalaatikolta tutun veisauksen "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku" samalla, kun lapiolla taputetaan ämpärin pohjaan ennen, kuin ämpäri nostetaan ja katsotaan minkälainen hiekkakakku sieltä tulee. Tuon otsikon lausuin hiljaa mielessäni, kun Nelli tapasi pikkusiskon ensimmäistä kertaa. Kaikkihan sitä toki jännittää miten uusi sisarus otetaan vastaan. Etenkin nyt, kun Nelli esikoisena on tämän kohta kahden vuoden aikana kietonut pikkurillinsä ympärille niin isin, äidin, mummin, vaarin ja koko muun lähipiirin ja nauttinut jakamatonta huomiota. Pakko silti hieman avata Nellin luonnetta ensin. Nelli ei tietenkään ole mikään hirviö eikä kauhukakara vaan kohta kaksi vuotta täyttävä uhmaiän saavuttanut isin ja äidin silmäterä. Energiaa tuossa tehopakkauksessa on jakaa vaikka ydinvoimalalle. Ja se omatahto. Niin voimakas omatahto, että jos katsotaan yhdessä musiikkivideota ja tanssitaan sen tahtiin niin hän määrää p...

Synnytys. Elämän yksi ihmeellisimpiä asioita yhdessä raskauden kanssa. Nyt toisessa synnytyksessä mukana olleena jo vähän tiesin mitä tapahtuu milloinkin. Toki tämäkin synnytys oli erilainen ihan jo sen takia, kun elämme keskellä maailmanlaajuista pandemiaa ja kaikkea on rajoitettu, mukaan lukien synnytyksessä mukana olevia tukihenkilöitä. Raskaus meni yli lasketun ja käynnistysaika synnytykselle sovittiin 20.5 klo 9 Espoon sairaalaan. Heitimme Nellin kanssa vaimon sairaalan etuoville, josta hän jatkoi matkaansa kohti synnytysosastoa. Tuntuihan se todella oudolle, että tonne hän nyt menee synnyttämään meidän yhteistä lasta enkä saisi olla alusta asti tukemassa häntä. Ihan vaan sen takia, että puoli vuotta aikaisemmin joku söi lepakon toisella puolella maapalloa. Menimme Nellin kanssa Nellin mummille ja vaarille odottelemaan lisätietoa miten synnytys lähtisi käynnistymään. Tunnin päästä tuli viesti, että tänne jäädään eikä täältä pois lähdetä ennen, kuin vauva on ulkona. Tunnit kuluiv...

Ihan alkuun haluan kiittää kaikkia teitä tuttuja ja tuntemattomia rohkaisusta ja tsempeistä mitä sain liittyen blogin kirjoittamiseen; KIITOS! En olisi ikinä uskonut, että yli 500 ihmistä lukee tuon ensimäisen julkasun. Olin varautunut siihen, että sen lukee vaimo, anoppi, sisko ja ehkä faija, jos osaa avata linkin Facebookissa. Mutta sitten siihen ihan oikeaan ekaan aiheeseen; Elettiin syyskuuta 2019, tarkemmin ottaen lauantai-iltaa. Vaimon viimeinen äitiyslomaviikko läheni loppuaan. Hän valitteli hieman outoa oloa ja vatsakipua. Jännitystä vain. Pakkohan sen on olla? Maanantaina koittaisi kuitenkin paluu töihin 1,5v jälkeen. Sunnuntai aamuna hän teki varmuuden vuoksi raskaustestin ja tikkuun tuli niin selkeät kaksi viivaa, kuin voi vain tulla. Miten voikin tulla niin monta erilaista tunnetta yhden sekunnin aikana. "mitä helvettiä, nyt jo?! " Raskaus oli kyllä ihan toivottu, mutten arvannut, että maaliin päästään ihan ekalla yrittämällä. Hetken hämmennyksen jälkeen pääll...