Olenko muuttunut isäksi tullessani?

Multa on usein kysytty, että olenko muuttunut isäksi tullessani ja jos olen niin miten. Olen miettinyt sitä monesti ja olen huomannut muutamia asioita, joissa olen muuttunut. Yksi asia on tietynlainen avoimuus ja rohkeus. Hyvä esimerkki on tämä blogin kirjoittaminen. En usko, että olisin koskaan, ikinä missään tilanteessa alkanut kirjoittaa minkäänlaista blogia, jos en olisi tullut isäksi. Toinen asia on varmasti jonkinlainen muiden ihmisten blokkaaminen näkökentästä, jos olen lasten kanssa jossain. Olen aina ajatellut, että mitä muut ihmiset musta ajattelevat, jos teen jotain hassua julkisella paikalla. Sekin kuulostaa ihan tyhmältä ajatukselta, koska mitä sitten? Ei ne varmasti tule enää koskaan näkemään mua missään niin miksi sillä olisi yhtään mitään väliä. 

Mun vaimo on luonteeltaan heittäytyjä ja sellainen iloinen luonne, joka saattaa kesken kauppareissun alkaa laulamaan jotain ja sit hän saattaa mulle tokaista, että laula mukana. " En vittu varmasti, joku näkee ja kuulee" on ollut mun vastaus ja jatkanut ostosten tekemistä. Nykyään, kun olen lasten kanssa kaupassa niin lauletaan yhdessä keskellä kauppaa tai hullutellaan ihan tyhmiä juttuja ja vaikka ympärillä olisi sata ihmistä, jotka tuijottaa meitä niin en edes huomaan niitä, eikä mua voisi kiinnostaa yhtään mitä ne ajattelee. Itse ajattelen vain, että lapsi viihtyisi sen hetken kaupassa eikä tulisi kiukku, millään muulla ei ole sillä hetkellä väliä. Tai, kun olimme muutama viikko sitten Porvoossa viettämässä kesäpäivää ja oltiin keskellä vanhaa kaupunkia jäätelöllä, jossa torin laidalla mies soitti hanuria ja Nelli kuullessaan musiikkia huutaa iloisesti, että "isi biisi soi, tanssi mun kanssa" Siinä me sitten keskellä Porvoon vanhaa kaupunkia yhdessä tanssittiin jäätelöt kädessä enkä edes ajatellut näytettiinkö me tyhmiltä. Todennäköisesti Nelli nyt ei ainakaan, koska onhan se suloista, kun pieni taapero yrittää tanssia hanurin soiton tahtiin, mutta tällainen viis kiloa vajaa 100 kiloinen mies, kenellä ei ole rytmitajua sitä vähääkään on saattanut herättää hilpeyttä.

Huomaan, että olen myös eri tavalla kiinnostunut ruuanlaitosta. Aina olen kyllä tykännyt tehdä ruokaa ja olen siinä myös omasta mielestäni ihan kohtuullisen hyvä, mutta nyt lasten saannin jälkeen on pitänyt tehdä paljon erilaisia ruokia ja kokeiluja. Pyrin myös ottamaan Nelliä mukaan tekemään mun kanssa yhdessä ruokaa, jotta hänkin kiinnostuisi ruuanlaitosta sekä ylipäätänsä ruuasta. Meillä onkin tapana, kun teen ruokaa niin Nelli saa tulla heti maistamaan suoraan paistinpannulta. 

En ole myöskään koskaan juuri näyttänyt tai puhunut tunteistani. Ylipäätänsä en ole kovin sosiaalinen ihminen. Toivon, että isyys ja ehkä jopa tämä blogi auttaisi siinä asiassa. Ennen lapsia olen pitänyt itseäni aika perus suomalaisena miehenä. Enkä tarkoita nyt puoluetta vaan sellaisena suomalaisena miehenä joka ei puhu eikä pussaa eikä varsinkaan itke. Tai jos itkee niin sitten yksin salaa muilta piilossa. Kyllä te tiedätte. 

Jos olette nähneet Leijonakuningas elokuvan ja sen kohtauksen, kun pieni leijonanpentu Simba menettää oman isänsä niin, kuinka moni itki? Minä en. Tai, kun Titanicissa Leonardo Di Caprio kuolee, itkitkö? Hyvä, jos itkit. Minä en. Nyt siitä on kaksi vuotta, kun tulin isäksi ja olen näyttänyt tunteitani tämän aikana varmaan enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Yhtenä iltana katsoin erästä elokuvaa, jossa lapsi oli kuolemassa, huomaan, kuinka kyyneleet valuvat poskiani pitkin ja ahdistun. Loppujen lopuksi se lapsi ei edes kuollutkaan ja huomaan itkeväni vittu ilosta. Ja nyt, kun mä kirjoitan tätä blogia ja ajattelen sitä pientä Simba rukkaa, niin mulla meinaa kyyneleet valua poskilla. Oikeesti? Jos joku olisi mulle sanonut, joskus 10 vuotta sitten, että lasten saannin jälkeen muutun näin, niin olisin varmasti tehnyt lapsia jo silloin, koska kaikki nämä muutokset on mielestäni vain positiivisia. 

Oletko sä muuttunut lasten saannin jälkeen ja jos olet niin onko se hyvä vai huono?