Isi alakynnessä?

Nelli hyppii olohuoneen matolla ja hokee lausetta; "No more monkeys jumping on the bed". Kuuntelen tarkasti ja kysyn, että mitä Nelli sanoit äsken? "No more monkeys jumping on the bed"  hän katsoo mua, kuin tyhmää ja toistelee tuota lausetta. Käännän katseen vaimoon, enkä kerkiä edes kysyä vielä mitään, kun vaimo pudistaa vaan päätään ja levittää kädet. Tarkoittaen siis sitä, että mikään Nellin kohdalla ei yllätä enään. Ei edes se, että hän tietää 2 vuotiaana  enemmän englannin kielisiä sanoja, kuin isänsä 10 vuotiaana. Ei se tietenkään nyt ihan täydellisesti ole lausuttu, mutta tarkasti, kuin kuuntelee sieltä voi oikeasti erottaa noita sanoja. Mistä Nelli on sitten oppinut tuon lauseen? YouTubesta. Se on itseasiassa video, jossa pienet apinat hyppivät sängyllä ja vuorotellen yksi apina tippuu sängyltä alas, jonka jälkeen apinoiden hoitaja soittaa lääkärille ja lääkärin ohje on, että ”no more monkeys jumping on the bed”. Kuulostaa todella tyhmälle, mutta tälläkin vi

Kello herättää 4.45. Vaistomaisesti nappaan puhelimen yöpöydältä käteen ja hiljennän sen. Vaikka on pilkkopimeetä niin tiedän sentilleen missä kohti yöpöytää puhelin on. Sekunnissa herätys on jo hiljennetty ja mies ylhäällä. En ole murtovaras, mutta osaan kuvitella heidän hiipivän tismalleen samalla tavalla miten mä hiivin makuuhuoneesta pois kohti alakertaa. Kello 4.46 mä olen jo alakerrassa. Mulla on sellainen paha tapa, että kun ei ole mitään herätystä ja kaikki me herätään samaan aikaan niin mä en vaan saa itseäni ylös sängystä. Vaikka vaimo on meistä se väsyneempi, niin hän on aina ensin touhuamassa lasten kanssa alakerrassa, ennen kuin mulla on edes silmät kunnolla auki. Mitä vanhemmaksi mä olen tullut sitä hitaammin mä käyn aamuisin. Paitsi silloin, kuin kello herättää kukonlaulun aikaan ja on pakko toimia nopeasti. Kiukkuinen vaimo ja huutavat lapset on meinaan aika hyvä motivaattori ripeään toimintaan. Mulla on aina varmuuden varalta varsinaisen herätyksen lisäksi toinen herät

Herään hiestä märkänä. Hapuilen puhelinta yöpöydältä katsoakseni paljonko kello on. Raotan toista silmääni varovasti auki, ikäänkuin pihistäisin yön NHL tuloksia ottelu kerrallaan. Tällä kertaa kyse ei ole kuitenkaan tulosten tarkastamisesta vaan mahdollisen kankkusen kovuudesta. Toinen silmä varovasti auki. Hetken aikaa mietin, että missä olen. Pieni jyskytys tuntuu ohimolla. Kello näyttää toisella silmällä katsottuna 10.14. Läheltä kuuluu tuhinaa. Käännyn ympäri ja vain selkä näkyy. Meinaan saada sydänkohtauksen, kun joku hakkaa ovea ja huutaa huonolla suomen kielellä jotain siivouksesta. Samalla, kun saan juuri ja juuri molemmat silmät auki, kajareista kajahtaa veret seissauttavan kovalla äänellä ”arvoisat risteilymatkustajat Viking Mariella saapuu Helsinkiin noin 15 min kuluttua”.  Ah - nuo ihanat nuoruusvuoden Ruotsin risteilyt, joita on kiva muistella sillä hetkellä, kun vauvalla on paskat tullut vaipasta läpi jota on hiuksissa saakka ja samaan aikaan taapero huutaa keittiössä ku