Isi alakynnessä?

Kello herättää 4.45. Vaistomaisesti nappaan puhelimen yöpöydältä käteen ja hiljennän sen. Vaikka on pilkkopimeetä niin tiedän sentilleen missä kohti yöpöytää puhelin on. Sekunnissa herätys on jo hiljennetty ja mies ylhäällä. En ole murtovaras, mutta osaan kuvitella heidän hiipivän tismalleen samalla tavalla miten mä hiivin makuuhuoneesta pois kohti alakertaa. Kello 4.46 mä olen jo alakerrassa. Mulla on sellainen paha tapa, että kun ei ole mitään herätystä ja kaikki me herätään samaan aikaan niin mä en vaan saa itseäni ylös sängystä. Vaikka vaimo on meistä se väsyneempi, niin hän on aina ensin touhuamassa lasten kanssa alakerrassa, ennen kuin mulla on edes silmät kunnolla auki. Mitä vanhemmaksi mä olen tullut sitä hitaammin mä käyn aamuisin. Paitsi silloin, kuin kello herättää kukonlaulun aikaan ja on pakko toimia nopeasti. Kiukkuinen vaimo ja huutavat lapset on meinaan aika hyvä motivaattori ripeään toimintaan. Mulla on aina varmuuden varalta varsinaisen herätyksen lisäksi toinen herät...

Tässä on nyt kohta kuukausi mennyt, kun vauva syntyi. Tai siis Linnea. Meillähän oli sunnuntaina ristiäiset ja hänestä tuli Linnea Aurelia Pärssinen. Kauniille tytölle kaunis nimi.  Ennen, kuin Linnea syntyi olin kerinnyt olemaan vajaa kaksi vuotta Nellin isinä. Olin oppinut tuntemaan tuon pikkulikan, kuin omat taskuni ja rakastamaan häntä enemmän, kuin mitään muuta koko maailmassa. Nyt, kun Linnea teki kovasti tuloaan aloin vasta tajuta, että kohta olen yhden sijasta kahden lapsen isi. Mielessäni pyöri valtava määrä kysymyksiä, kuten; Osaanko kasvattaa kahta tyttöä? Riittääkö multa rakkautta kahdelle? Pystynkö kohtelemaan heitä tasapuolisesti? Tuntuuko musta oudolta kutsua itseäni isiksi Linnealle, kun olen kaksi vuotta ollut vaan Nellin isi? Linnea syntyi ja PAM! Mä tiesin heti. Tää on mun tyttö ja ihan, kuin hän olisi ollut täällä jo pidempään. Ei tuntunut yhtään oudolta ottaa hänet syliin ja sanoa hänelle, että mä olen sun isi. Se voi kuulostaa tässä tyhmältä, mutta mä oikeasti...