Isi alakynnessä?

Ei, me ei olla lähdetty Temptation Islandille testaamaan, että kestääkö meidän parisuhde. Me ollaan tehty kaksi lasta. Se on muuten taatusti kovempi testi parisuhteelle, kun mennä 12 pissiksen kanssa mökille kuuntelemaan tälläisiä iskuyrityksiä; ” Nyt kun on tää korona, me ollaan kaikki täällä ihan horona ”. Vittu! Oikeesti? Onkohan noi tyypit keksinyt noi ihan ite, vai onko jonkun duunihomma keksiä noita laineja mitä nää viskoo tuolla telkkarin prime timessä varatuille miehille/naisille yrittäen rikkoa samalla niiden parisuhteen.  Olen kuullut, että joku on tehnyt joskus tutkimuksen siitä, että tilastollisesti eniten eroja tulee ennen, kun lapsi täyttää yhden vuoden. En valitettavasti voi linkata tähän lähdettä, koska en edes tiedä onko tälläistä tutkimusta oikeasti tehty, mutta en kyllä epäile yhtään etteikö näin olisi. Vauvavuodessa on monen monta erilaista ja uutta tunnetta mitä ei välttämättä ole ennen kokenut. On itkua, on naurua, pelkoa, ahdistusta, on onnenkyyneleitä, on vä...

Taas yksi päivä lähenee loppuaan. Vaimo laskeutuu portaita alas nukuttamasta Nelliä. Tutun vaistomaisesti, mutta niin turvallisen tuntuisesti kietaisee vauvan syliinsä ja ruokkii hänet. Sitä ennen hän on antanut Nellille iltapuuron, vaihtanut vaipan, yöpuvun sekä pessyt hampaat. En tiedä onko joku äiti vaihe menossa Nellillä, mutta nykyään se ei anna mun tehdä mitään. Vaikka, kuinka yritän niin äiti kelpaa vaan. Todella turhautunut olo, kun itse haluaisi tehdä työpäivän jälkeen kaiken minkä vaan pystyy, mutta Nelli vaan huutaa, että äiti äiti. Toivottavasti jotain ohimenevää.  Vauvakin nukahtaa viimein yöunille. Sentään hänen vaipan ja yöpuvun saan vielä vaihtaa. Toistaiseksi ainakin.. En tiedä sääliikö sitten äitiä, mutta jostain syystä aina mun vaihtovuorolle sattuu se isoin tuotos. Kello on vähän yli yhdeksän ja viimein talossa on hiljaista. Istutaan sohvalla ja avataan telkkari. Vivia haukottelee ja kysyy ääneen, että ”miksiköhän mä olen väsynyt?” Siis äiti, joka nukkuu parhaim...

Multa on usein kysytty, että olenko muuttunut isäksi tullessani ja jos olen niin miten. Olen miettinyt sitä monesti ja olen huomannut muutamia asioita, joissa olen muuttunut. Yksi asia on tietynlainen avoimuus ja rohkeus. Hyvä esimerkki on tämä blogin kirjoittaminen. En usko, että olisin koskaan, ikinä missään tilanteessa alkanut kirjoittaa minkäänlaista blogia, jos en olisi tullut isäksi. Toinen asia on varmasti jonkinlainen muiden ihmisten blokkaaminen näkökentästä, jos olen lasten kanssa jossain. Olen aina ajatellut, että mitä muut ihmiset musta ajattelevat, jos teen jotain hassua julkisella paikalla. Sekin kuulostaa ihan tyhmältä ajatukselta, koska mitä sitten? Ei ne varmasti tule enää koskaan näkemään mua missään niin miksi sillä olisi yhtään mitään väliä.  Mun vaimo on luonteeltaan heittäytyjä ja sellainen iloinen luonne, joka saattaa kesken kauppareissun alkaa laulamaan jotain ja sit hän saattaa mulle tokaista, että laula mukana. " En vittu varmasti, joku näkee ja kuulee...

Moi, oon Vivia, vaimo. Mä oon se joka tässä tarinassa ei ole alakynnessä, lähinnä painona niskan päällä. Tai pallona jalassa. Riippuu päivästä. Me on oltu Nikon kanssa kimpassa yli 11 vuotta, joten koen että oon aika jämpti kertomaan millainen Niko on miehiään, tai isiään. Ja myös sen takia, että suurimmaksi osaksi oon oikeessa, kaikessa.   Niko on mieletön iskä. Eihän siitä pääse. Jengi ostaa isienpäivänä niitä mukeja ja paitoja, missä lukee ”maailman paras isi”, mutta vannon, että noin 74% ostaa sen vain koska ei keksinyt muuta. Meidän tapauksessa Iittalan astiaston sijaan pitäisi olla kasa noita klisee kuppeja, sekä koko perheellä printtipaidat. Kuitenkin lanseeraisin mukin tekstillä ”maailman paras isi, useimmiten, silleen about 360 päivää vuodessa, joskus saa myös huutaa ja menettää hermot, se on ok” ”Ollaankin vitsailtu että Niko ei voisi olla onnekkaampi kun sai mun kaikista rasittavimmista luonteenpiirteistä miniversion” Hyvä luonteenpiirre joka löytyy mun omalta isältä, ku...

Perjantai, klo näyttää tarkalleen 13.15, molemmat lapset päiväunilla ja kirjoitan tätä blogia mökillä takkatulen äärellä. Järvi on peilityyni ja, jos oikein tarkkaan kuuntelee niin joutsenten laulua kuuluu tuolta jostain. Tai ainakin haluan kuvitella sen olevan joutsenten laulua. Voisi sitä olla tällä hetkellä asiat huonomminkin.  Toinen kesälomaviikko lähenee loppuaan ja kolmas viikko vielä jäljellä. Neljäs sitten, joskus syksyllä. Mieli on tällä hetkellä aika tyhjä. Olen monena iltana alkanut kirjoittaa, mutta jättännyt aina vaan tyhjän sivun, kun ei ole tullut tekstiä. En ole väkisin halunnut mistään kirjoittaa, mutta eikö se juuri olekin kesäloman tarkoitus, että mieli lepää?  Olen kovasti miettinyt, että mistä kirjoittaisin. Viime viikolla kirjoitin  Imetyksestä  ja sitä edellisenä uuden  vauvan  ensimmäisistä viikoista. Koko ajan vaan mietin, että mikä aihe kiinnostaisi teitä lukijoita, tai, että mikä olisi nyt sellainen ”raflaava” aihe, joka keräisi ...

Lausu tuo otsikko samalla tavalla, kun lausuisit hiekkalaatikolta tutun veisauksen "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku" samalla, kun lapiolla taputetaan ämpärin pohjaan ennen, kuin ämpäri nostetaan ja katsotaan minkälainen hiekkakakku sieltä tulee. Tuon otsikon lausuin hiljaa mielessäni, kun Nelli tapasi pikkusiskon ensimmäistä kertaa. Kaikkihan sitä toki jännittää miten uusi sisarus otetaan vastaan. Etenkin nyt, kun Nelli esikoisena on tämän kohta kahden vuoden aikana kietonut pikkurillinsä ympärille niin isin, äidin, mummin, vaarin ja koko muun lähipiirin ja nauttinut jakamatonta huomiota. Pakko silti hieman avata Nellin luonnetta ensin. Nelli ei tietenkään ole mikään hirviö eikä kauhukakara vaan kohta kaksi vuotta täyttävä uhmaiän saavuttanut isin ja äidin silmäterä. Energiaa tuossa tehopakkauksessa on jakaa vaikka ydinvoimalalle. Ja se omatahto. Niin voimakas omatahto, että jos katsotaan yhdessä musiikkivideota ja tanssitaan sen tahtiin niin hän määrää p...

Synnytys. Elämän yksi ihmeellisimpiä asioita yhdessä raskauden kanssa. Nyt toisessa synnytyksessä mukana olleena jo vähän tiesin mitä tapahtuu milloinkin. Toki tämäkin synnytys oli erilainen ihan jo sen takia, kun elämme keskellä maailmanlaajuista pandemiaa ja kaikkea on rajoitettu, mukaan lukien synnytyksessä mukana olevia tukihenkilöitä. Raskaus meni yli lasketun ja käynnistysaika synnytykselle sovittiin 20.5 klo 9 Espoon sairaalaan. Heitimme Nellin kanssa vaimon sairaalan etuoville, josta hän jatkoi matkaansa kohti synnytysosastoa. Tuntuihan se todella oudolle, että tonne hän nyt menee synnyttämään meidän yhteistä lasta enkä saisi olla alusta asti tukemassa häntä. Ihan vaan sen takia, että puoli vuotta aikaisemmin joku söi lepakon toisella puolella maapalloa. Menimme Nellin kanssa Nellin mummille ja vaarille odottelemaan lisätietoa miten synnytys lähtisi käynnistymään. Tunnin päästä tuli viesti, että tänne jäädään eikä täältä pois lähdetä ennen, kuin vauva on ulkona. Tunnit kuluiv...

Ihan alkuun haluan kiittää kaikkia teitä tuttuja ja tuntemattomia rohkaisusta ja tsempeistä mitä sain liittyen blogin kirjoittamiseen; KIITOS! En olisi ikinä uskonut, että yli 500 ihmistä lukee tuon ensimäisen julkasun. Olin varautunut siihen, että sen lukee vaimo, anoppi, sisko ja ehkä faija, jos osaa avata linkin Facebookissa. Mutta sitten siihen ihan oikeaan ekaan aiheeseen; Elettiin syyskuuta 2019, tarkemmin ottaen lauantai-iltaa. Vaimon viimeinen äitiyslomaviikko läheni loppuaan. Hän valitteli hieman outoa oloa ja vatsakipua. Jännitystä vain. Pakkohan sen on olla? Maanantaina koittaisi kuitenkin paluu töihin 1,5v jälkeen. Sunnuntai aamuna hän teki varmuuden vuoksi raskaustestin ja tikkuun tuli niin selkeät kaksi viivaa, kuin voi vain tulla. Miten voikin tulla niin monta erilaista tunnetta yhden sekunnin aikana. "mitä helvettiä, nyt jo?! " Raskaus oli kyllä ihan toivottu, mutten arvannut, että maaliin päästään ihan ekalla yrittämällä. Hetken hämmennyksen jälkeen pääll...