Isi alakynnessä?

Aikaisemmin olen sanonut, että elämän kaksi ihmeellisintä asiaa on raskaus ja synnytys. Nyt lisään listaan kolmannen asian; imetys. Täysin luonnollinen asia mitä on tehty yli vuosisatojen. Silti se on vaan jollain tavalla ihmeellistä, että vauva imee äidin nänniä ja saa siitä ruokaa.  Imetys on vieläpä vauvan kehityksen kannalta elintärkeä asia. Se ei pelkästään ravitse vauvaa vaan se myös suojaa vauvaa erilaisilta haitallisilta mikrobeilta sekä parantaa vauvan vastustuskykyä. Se vahvistaa myös äidin ja vauvan sidettä. Siinä on erilaisia vitamiineja, proteiineja, rasvoja jne.. Todella loogista, mutta silti vaikea ymmärtää, että äidin tissistä tulee tuollaista super ainetta. Mä oon ihan varma, että jos maapallo imis tissiä niin äidinmaidolla torjuttaisiin ilmastonmuutoskin.  Se on myös täysin käsittämätöntä miten paljon sitä maitoa sieltä tulee. Sitä saattaa tulla litratolkulla päivässä. Miten se on mahdollista? Vaimo osti rintapumpun ja pumppaa maitoa meidän pakastimeen ja nyt meillä o

Tässä on nyt kohta kuukausi mennyt, kun vauva syntyi. Tai siis Linnea. Meillähän oli sunnuntaina ristiäiset ja hänestä tuli Linnea Aurelia Pärssinen. Kauniille tytölle kaunis nimi.  Ennen, kuin Linnea syntyi olin kerinnyt olemaan vajaa kaksi vuotta Nellin isinä. Olin oppinut tuntemaan tuon pikkulikan, kuin omat taskuni ja rakastamaan häntä enemmän, kuin mitään muuta koko maailmassa. Nyt, kun Linnea teki kovasti tuloaan aloin vasta tajuta, että kohta olen yhden sijasta kahden lapsen isi. Mielessäni pyöri valtava määrä kysymyksiä, kuten; Osaanko kasvattaa kahta tyttöä? Riittääkö multa rakkautta kahdelle? Pystynkö kohtelemaan heitä tasapuolisesti? Tuntuuko musta oudolta kutsua itseäni isiksi Linnealle, kun olen kaksi vuotta ollut vaan Nellin isi? Linnea syntyi ja PAM! Mä tiesin heti. Tää on mun tyttö ja ihan, kuin hän olisi ollut täällä jo pidempään. Ei tuntunut yhtään oudolta ottaa hänet syliin ja sanoa hänelle, että mä olen sun isi. Se voi kuulostaa tässä tyhmältä, mutta mä oikeasti mie

Rutiinit. Tuo mystinen sana, jota ainakin meillä voisi verrata ydinfysiikkaan. Ennen esikoisen syntymää en juuri elänyt rutiinien kautta. Oikeastaan ainut rutiini minkä muistan oli, kun vielä pelasin jääkiekkoa niin laitoin aina oikean luistimen jalkaan ennen vasenta. Mulle oli ihan sama söinkö aamupalan klo 8 vai klo 9 ei se vaikuttanut mun loppupäivään millään tavalla. Ulkopuolisen tai lapsettoman on varmasti vaikea ymmärtää lapsiperheiden rutiineja. En mäkään ymmärtänyt aikaisemmin. En ymmärtänyt miksi kaverin perheessä herättiin jo 8 tai miksi puuro piti syödä 8.30 eikä 9. Nyt ymmärrän. Ja oikein hyvin. On tullut myös opittua kantapään kautta. Onneksi lapset opettavat myös meitä. Ei me voida etukäteen tietää mitkä rutiinit sopivat meille tai pitääkö meillä olla just tuo rutiini, joka Virtasten perheellä on. Meidän täytyy vaan oppia tuntemaan lasten tarpeet ja sitä mukaan rakentaa niistä rutiineja. Nykyään sitä osaa arvostaa omaa aikaa paljon enemmän, kuin ennen lapsia. Mulle

Lausu tuo otsikko samalla tavalla, kun lausuisit hiekkalaatikolta tutun veisauksen "älä tule paha kakku, tule hyvä kakku" samalla, kun lapiolla taputetaan ämpärin pohjaan ennen, kuin ämpäri nostetaan ja katsotaan minkälainen hiekkakakku sieltä tulee. Tuon otsikon lausuin hiljaa mielessäni, kun Nelli tapasi pikkusiskon ensimmäistä kertaa. Kaikkihan sitä toki jännittää miten uusi sisarus otetaan vastaan. Etenkin nyt, kun Nelli esikoisena on tämän kohta kahden vuoden aikana kietonut pikkurillinsä ympärille niin isin, äidin, mummin, vaarin ja koko muun lähipiirin ja nauttinut jakamatonta huomiota. Pakko silti hieman avata Nellin luonnetta ensin. Nelli ei tietenkään ole mikään hirviö eikä kauhukakara vaan kohta kaksi vuotta täyttävä uhmaiän saavuttanut isin ja äidin silmäterä. Energiaa tuossa tehopakkauksessa on jakaa vaikka ydinvoimalalle. Ja se omatahto. Niin voimakas omatahto, että jos katsotaan yhdessä musiikkivideota ja tanssitaan sen tahtiin niin hän määrää p