Toinen raskaus

Ihan alkuun haluan kiittää kaikkia teitä tuttuja ja tuntemattomia rohkaisusta ja tsempeistä mitä sain liittyen blogin kirjoittamiseen; KIITOS! En olisi ikinä uskonut, että yli 500 ihmistä lukee tuon ensimäisen julkasun. Olin varautunut siihen, että sen lukee vaimo, anoppi, sisko ja ehkä faija, jos osaa avata linkin Facebookissa.

Mutta sitten siihen ihan oikeaan ekaan aiheeseen;

Elettiin syyskuuta 2019, tarkemmin ottaen lauantai-iltaa. Vaimon viimeinen äitiyslomaviikko läheni loppuaan. Hän valitteli hieman outoa oloa ja vatsakipua. Jännitystä vain. Pakkohan sen on olla? Maanantaina koittaisi kuitenkin paluu töihin 1,5v jälkeen. Sunnuntai aamuna hän teki varmuuden vuoksi raskaustestin ja tikkuun tuli niin selkeät kaksi viivaa, kuin voi vain tulla. Miten voikin tulla niin monta erilaista tunnetta yhden sekunnin aikana. "mitä helvettiä, nyt jo?! " Raskaus oli kyllä ihan toivottu, mutten arvannut, että maaliin päästään ihan ekalla yrittämällä. Hetken hämmennyksen jälkeen päällimmäisenä kuitenkin suunnaton ilo ja onni. Sen jälkeen naurua molemmilta. Miettikää seuraava tilanne; palaat 1,5v äitiyslomalta töihin ja ilmoitat heti kärkeen tervetuloa toivotusten jälkeen, että - se on, muuten sellainen juttu, että mä jään sitten maaliskuussa äitiyslomalle.

Nyt, kun laskettu aika on mennyt jo 11 päivää sitten ja yritän miettiä ja verrata näitä kahta raskautta keskenään, niin aika on mennyt järjettömän nopeasti! Samalla, kun yrität pysyä kovasti kasvavan Duracell pupun perässä ja opetella hänen kanssaan normaaliin arkeen niin vaimo odottaa jo toista lasta. Myönnän, että en ole samalla tavalla kiinnittänyt häneen huomiota, kuin silloin, kun hän odotti Nelliä. Ensimmäisellä kerralla kaikki oli uutta ja jännittävää. Vaikka raskaudet ei melkeinpä koskaan ole samanlaisia ja yleensä kuuleekin lauseen, että jokainen raskaus on uusi kokemus, niin mun mielestä nämä kaksi raskautta on ollut lähes tismalleen identtisiä. Ei pahoinvointia kummassakaan. Jääpaloja menee kymmenittäin päivässä. Siis, vittu, meillä on pakastin täynnä jääpalapusseja. Ja niitä syödään siis pelkälteen, pureskellen. Ei laiteta mehun sekaan, vaan popsitaan, kuin karkkia. Sama juttu oli, kuin odotti Nelliä. Ainoa asia mikä on erilailla, niin Nellin raskauden aikana ostin kaupasta litratolkulla mansikoita, nyt kirsikkatomaatteja. Eli meillä on jääkappi täynnä kirsikkatomaatteja ja pakastin täynnä jääpaloja. Yhden päivän muistan, kun olin unohtanut tuoda tomaatteja kaupasta. Puolustuksekseni sanoin, että ei ollut listassa. Listan, jonka hän oli itse tehnyt. Voin kertoa, että hormooneja täyteen ammutulle jo valmiiksi väsyneellä äidille ei kannata sanoa, että ei muuten ollut listassa...

Kirsikkatomaatteja..

Mikä mun mielestä miehenä on vaikeinta raskauden aikana? Se, että koko ajan on huoli siitä, onkohan kaikki kunnossa? Mitä jos sikiö on kuristunut napanuoraan, kun ei ole nyt 10 minuuttiin liiikkunut? Lukemattomia kertoja olen kysynyt ” onhan vauva liikkunut tarpeeksi?” Äidit kuitenkin tuntevat oman kroppansa ja vauvan liikkeet. Tai muuten vaan tietää, että kaikki on kunnossa. Raskaus on muuten ihmeellinen konsepti. Ensin et saa kertoa kenellekään, koska keskenmenon riski on niin suuri. Sen jälkeen kerrot koko maailmalle. Jossain vaiheessa alkaa tulla ensimmäisiä supistuksia ja toivot, että niitä ei tulisi, ettei vauva vaan synny ajoissa. Lopussa taas teet mitä vain, että saisit aikaan supistuksia, että vauva syntyisi. Yksikin ilta oltiin menossa nukkumaan ja halusin kokeilla Vivian vatsaa, että josko vauva mahan läpi moikkaisi isiä. Odoteltiin tunti, mentiin sänkyyn, odoteltiin vielä puoli tuntia eikä vieläkään mitään. Äkkiä soitto Espoon sairaalaan, että vauvan liikkeitä ei tunnu. Kätilö pyytää välittömästi vaimon käymään. Minuutit tuntuvat tunneilta. Makaat keskellä yötä sängyssä lapsi kainalossa, kun samaan aikaan vaimo on sairaalassa ja mietit onko kohta syntyvä lapsi hengissä. Tää sama muuten käytiin läpi, kun Vaimo odotti esikoista. Hän oli juuri jäämässä äitiyslomalle ja laittaa mulle töihin viestiä, että lapsi ei ole liikkunut ja, että ovat äitinsä kanssa matkalla Naistenklinikalle tarkastamaan tilanteen. Yritä nyt siinä sitten saada töissä jotain aikaiseksi. Luojan kiitos kaikki oli hyvin silloin ja kaikki oli hyvin nyt. Vaikea tilanne, kun et itse pysty vaikuttamaan siihen millään lailla. Kädet ristissä toivot parasta.

Vivia Espoon sairaalassa tarkistamassa onko kaikki kunnossa

Seuraavaa julkaisua kirjoittaessa pikkuneiti on jo sylissä. Mikäli vauva ei tänään lähde syntymään on meille varattu käynnistys aika huomiselle. Kyllähän tässä jo jännittää ja odotus on kova. Siitä seuraavalla kerralla..

Kliffaa viikkoa kaikille!